Mitä tanssi oli muinoin

Niin kauan kun on ollut ihmisiä, on ollut tanssia. Jo kivikauden aikaan ihmiset tanssivat jumaliensa edessä saadakseen parempaa metsästysonnea, lykkyä puolison löytämisessä tai jumalten yleistä suosiota. Vähitellen tanssista tuli osa rituaalia, johon saattoi osallistua yhdestä useampaan ihmistä.

Kansanperinteessä puhutaan “luonnon nostattamisesta” ja usein tanssilla yritettiin saada “luonto nousemaan lovesta”. Joskus shamaani tanssi niin kauan, että hän todella lankesi loveen eli meni transsiin ja vaipui maahan ja muut tanssin seuraajat jäivät odottamaan, mitä sitten seurasi. Palattuaan transsista tietoisuuteen shamaani kertoi matkastaan tuonpuoleisessa. Suomessa shamanistinen kulttuuri oli yleistä saamelaisilla ja lappalaisilla. Myös muinaiset kantasuomalaiset, jotka olivat tulleet Suomeen Uralin takaa, osasivat langeta loveen kiihkeän tanssin seurauksena. Tanssia säestettiin rummulla, joka oli varta vasten tehty tiettyä rituaalia tai henkilöä varten ja siinä oli arkaaisia merkintöjä. Siinä saattoi olla maailmankuva, jossa oli erilaisia tikku-ukon näköisiä ihmishahmoja, aurinko, kuu, tähdet, myyttisiä eläimiä ja asumuksia. Kristinuskon saavuttua Suomeen shamaanin rumpuun tuli myös kristillisiä kuvioita. Rumpua lyötiin määrätyllä esineellä, joka oli tehty luusta, esimerkiksi hirven tai poron sarvesta.

Tanssin eriytyminen säädyn mukaan

Vähitellen tanssikulttuuri alkoi eriytyä ihmisten ammattien mukaan. Kirkko vainosi shamaaneja ja noitia ja keskiajalla Suomessakin noidaksi epäilyjä poltettiin roviolla, kuten Euroopassa. Työväestö ja käsityöläiset tanssivat joko kansantanssia tai rahvaanomaisesti eri tilaisuuksissa, kuten keskikesän juhlissa tai kekrinä. Jos ei osannut tanssia, oli helppoa ainakin tanssia poskivalssia.

Kulttuuri-identiteetin vahvistuttua alettiin valmistaa kansantanssia varten oman paikkakunnan tyylisiä kansallispukuja sekä hattuja ja kenkiä. Kansantanssit myös monipuolistuivat ja ne olivat yleensä porvarien suosiossa. Tanssittiin polkkaa, jenkkaa, tangoa ja valssia. Kesäisin moni löysi puolisonsa lavatansseista, joita aluksi tanssittiin puusta tehdyllä lavalla lähellä rantaa. Naiset olivat lavan reunalla ja miehet hakivat heitä tanssiin. Joskus nuoret miehet tarvitsivat rohkaisuryypyn, ennen kuin he uskalsivat hakea tanssiin ihastuksensa kohteen. Myöhemmin keksittiin latotanssit, koska silloin pystyi tanssimaan, vaikka säät vaihtelivat.

Häissä usein tanssitaan kirkollisten vihkimismenojen jälkeen häävastaanotolla. Suomalaisella morsiamella oli entisaikaan tumma pitkä mekko ja päässään hänellä oli korkea kruunu. Niitä sanottiin kruunuhäiksi. Joskus morsianta ensin tanssitti joku muu kuin sulhanen ja hän luovutti morsiamen sulhaselle myöhemmin. Tällä tavalla morsian tavallaan maksoi häälahjoista, joita vieraat olivat tuoneet häihin.

Aatelisto ja sotilasuralla olevat omaksuivat eurooppalaisia tansseja ja tanssipukuja, jotka olivat käsin tehtyjä ja kalliita. Mitä hienompi tanssipuku oli, sitä varakkaampi oli. Tanssipuvulla osoitettiin sosiaalista statusta. Tänäkin päivänä lukion päättävien “vanhojen” tanssiaisissa on häivähdys entisaikojen ylemmän säädyn loistosta. Vanhojen tansseissa saatetaan tanssia valssia, katrillia, poloneesia jne.

Nykyään tanssia opetellaan jo peruskoulussa liikuntatunneilla. Opetellaan perustanssit sekä uuden ajan tansseja, kuten hip hop ja diskotansseja. Joskus voi jokin tanssi tulla muotiin lyhyeksi aikaa, kuten kanatanssi. Voidaan harrastaa balettia, modernia tanssia, etnisiä tansseja tai tanssivoimistelua. Jopa uskonnollisissa tilaisuuksissa on tanssia.