Vaihtelevat tanssipaikat piristävät arjen työntekijää ja toimihenkilöä

Suurimmat risteilylaivat järjestävät tansseja, jotka voivat olla yksityisiä tai yleisiä. Yksityisiä tansseja ovat esimerkiksi häiden tai yksityistapahtumien yhteydessä järjestetyt tanssit, kuten pikkujoulut tai naamiaiset. Laivaristeilylle yleensä jo varausvaiheessa hankitaan ammattitaitoinen orkesteri ja laulajia, jotka esittävät toivottuja tai luvattuja kappaleita. Jos joku laulajista sairastuu, hänen tilalleen buukataan myös varalaulaja ja -soittajat. Laulajan tai soittajien on ajoissa ilmoitettava pakottavasta esteestä, jos esimerkiksi bändiauto on hajonnut matkalla esiintymispaikalle. Monen laulajan ura alkaa pienimuotoisista tansseista ja sitten, kun nimeä on tullut riittävästi, on aloitteleva laulaja päässyt isompiin tansseihin esiintymään.

Ei olisi tansseja ilman siihen soveltuvaa musiikkia. Tunnelma voi lässähtää nopeasti, jos laulaja on epäsiisti, päihtynyt tai lauluääneltään heikkolahjainen tai hän unohtelee laulunsanoja. Silloin ohjelmatoimisto voi saada negatiivista palautetta esiintyjän taidoista ja hänelle ei enää järjestetä keikkoja, vaikka hän olisi jossain laulukilpailuissa voittanut. Tärkeintä on aika, paikka ja tilanne. Esiintyjä ei saa milloinkaan laiminlyödä sovittuja harjoituksia ja tutustumista etukäteen esiintymislavaan ja toisiin soittajiin ja muuhun henkilökuntaan, jotka siellä mahdollisesti tuovat soittovälineitä, asentavat äänentoistolaitteita, lavasteita ja tehostevaloja. Kaikki puitteet ennen tanssitilaisuutta tulee testata, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tanssien alettua.

Joskus jotkut tanssiteatterit esittävät myös vaiettuja asioita tanssissa, kuten ahdistusta, surua, menetystä tai kuolemaa. Tällöin esityksen tarkoituksena on vapauttaa ihmisen piilotettuja tunteita, jotka vaatisivat hoitoa. Tanssi voi myös hoitaa hetkellisesti mielenterveyden ongelmista kärsiviä. Elokuva Prinsessa kabareetanssijasta Anna Lappalaisesta kertoo karulla tavalla, että liian suuria menetyksiä ei voi hoitaa edes tanssimalla. Monien ravintoloiden ja yökerhojen ohjelmistoon kuuluvat kabaree-esitykset. Usein esiintyjät ovat tarvittaessa töihin kutsuttavia ja heidän sosiaaliturvansa on heikko.

Päivätanssit ja niiden asusteita

Monet keski-iän loppuvaiheessa olevat tykkäävät rauhallisemmasta musiikista eivätkä halua mennä enää nuorison suosimiin diskoihin, joissa tanssitaan voimakkaiden tehostevalojen kanssa diskotansseja. He haluavat osata erilaisia seuratansseja ja käyvät ahkerasti kansalaisopistojen ja tanssiseurojen järjestämillä tanssikursseilla, jotta pärjäisivät kesäisin lavoilla. Monet miehet kaipaavat heille järjestettyjä tanssikursseja. Siten he välttyisivät monilta virheiltä. Melkein jokaisessa isommassa tanssipaikassa on omat lavansa ja niihin tulee etukäteen varattu esiintyjä yhtyeineen. Suositummat esiintyjät ovat iskelmätähdet, jotka ovat myös äänitteillään sekä osallistumalla erilaisiin kilpailuihin saaneet suosiota. Usein lavatansseista haetaan seuraa, jopa elämänkumppania.

Lavatansseissa on pukeuduttava etiketin mukaisesti sopivan korkoisiin kenkiin, jotka eivät ole liian korkeat ja hierrä tanssijan jalkoja rakoille. Liian korkeissa koroissa voi kompastua ja taittaa nilkkansa. Korko voi myös irrota kengästä. Naisilla ei saa olla liian paljastavia asuja, eivätkä miehet voi käyttää shortseja tanssihousuina ellei kyseessä ole hiekkarantajuhlat. Koruja voi käyttää kohtuullisesti. Kesäisin on saatavilla kauniita mekkoja ja hameita sekä viehkeitä puseroita ja huiveja kaulalle. Huivin voi heittää olkapäällekin lavatanssien väliajoilla. Olalla voi olla pieni käsilaukku, sen sijaan vyölaukku on mauton. Naiset eivät käytä lavatansseissa täyspitkiä hameita tai mekkoja, jotka hankaloittaisivat tanssimista. Sen sijaan kello 18 jälkeen voi käyttää pitkää juhlapukua, jos tilaisuus on juhlava. Tansseissa ei ole hyvä käyttää liian voimakkaita hajusteita, koska monet voivat olla allergisia hajusteille.

Miehillä on hyvä olla päivätansseissa siisti puoli- tai täysihihallinen paita ja solmio ei ole pakollinen. Paidan päällä voi käyttää pikkutakkia tai bleiseriä. Juhlavammassa tilaisuudessa käy smokki kello 18 saakka. Miesten housujen tulisi sopia pikkutakin väriin ja tyyliin, siksi ei suositella farmarihousuja. Kangashousut käyvät, kunhan se ovat silitetyt eivätkä ole ryppyisiä ja niissä ole polvipusseja. Hyvä vyö pitää housut ojossa nopeankin tanssin aikana. Kenkien tulee olla tanssimiseen käyvät kiillotetut nahkakengät, joissa on sopiva korko. Keinonahkakengät voivat hiostaa ja alkaa haista. Sukkien tulee olla vaatteisiin soveltuvat, jotta ne eivät erotu asukokonaisuudesta. Juhlavammissa iltatilaisuuksissa käy shaketti tai frakki kello 18 jälkeen. Vahvat partavedet eivät sovellu tanssiaisiin, koska astmaatikot voivat saada niistä hengenahdistusta.

Etiketin mukaan päivätansseja voidaan järjestää tanssilavojen lisäksi hotelleissa, laivaristeilyillä, koulujen juhlasaleissa ja avonaisilla alueilla juhlien yhteydessä. Yleensä naiset ja miehet istuvat erillään omilla paikoillaan. Miehet hakevat naisia kumartamalla naisen edessä ja kahden tanssin jälkeen he saattavat naisen omalle paikalleen. Joskus he voivat suudella kädelle kiitokseksi miellyttävästä tanssista. Joskus on naistenhakuja. Naiset niiaavat miehille silloin tanssin alussa. Joskus on sekahakuja, jolloin ei ole väliä, kuka hakee. Sukupuolisen tasa-arvon aikana voidaan nähdä myös samaa sukupuolta olevia tanssimassa yhdessä ja se on hyväksyttävää. Perhe- ja sukujuhlissa kaikki tanssivat halutessaan. Kansalaisopistot sekä tanssikoulut voivat järjestää tanssiesityksiä, missä esitellään katsojille oppilaiden suorituksia. Joskus järjestetään tanssikilpailuja, joissa palkitaan paras esitys. Tärkeintä tanssissa on miellyttävä ja esteettinen elämys.